Olla kuin kotonansa

Kolme viikkoa tanskassa. Sen se minulta vei. Kolme viikkoa asettautua kodiksi. Siinä missä ekana viikkona sitä kykeni illalla luettelemaan sormilla kaikki puheenaiheet joihin oli päivän aikana kommentoinut jotakin, vaikkakin vain yhdellä sanalla nyt ei ole toivoakaan pysyä mukana laskuissa. Siinä missä aiemmin puhuminen tuotti vaikeuksia koska lausuminen hermostutti huomaan jo välillä sanovani liikaakiin. Joskus jopa jupisevani. Aiemmin en uskaltanut jatkaa kekustelua peläten olevani töykeä erimielisyyksien edessä mutta nyt uteliaisuus on taas vetävä osapuoli.

Sopeutumisesta on meille tehty täällä kaikin puolin helppoa. Meidät on kutsuttu kaikkialle mukaan ja sulautettu perheen arkeen vailla varautumista. Hosteille on täysin itsestään selvää että osallistumme perheenjäsenten syntymäpäiväjuhliin ja  tulemme mukaan naapuristossa tapahtuvaan openhouse tilaisuuteen tai karjanäyttely/huutokauppaan. Se on hyvä.

Vaikka pidän itseäni jo lievästi matkusteluun tottuneena henkilönä eikä lentokentälle meno aiheuta enää samassa määrin stressiä olen huomannut että tullessani asumaan toisen taloon, syömään toisen ruokaa, käyttämään toisen pesuaineita ja jopa lainaamaan vessapaperin huomaan tietyn viehätyksen vetäytyä kuoreen ja pysyä kohteliaana. Välttää erimielisyyksiä. Mutta niin ei saa kaikkea, sitä pahainta tästä irti.

3 viikkoa. Se minulta on mennyt vääntäytyä ulos kohteliaasta kuorestani ja aloittaa olla taas minä.