Mä oon onnekas ihminen. Oikee Hannu Hanhi. Enkä vaan siinä että synnyin suomeen jossa säät on leudot ja hirmumyrskyt on joku urbaani legenda. Mää oon myös elänyt nuoruuteni yhessä samassa talossa, vielä järven rannassa. Mulla on ihania ystäviä, ja lisäks perhe jonka kanssa sukujuhlat on oikeesti hauskoja.
Ja siis jokaiseen kouluun johon oon hakenut oon päässy sisään, tähän sisältyy kylläkin vasta lukio. Siihen päälle jos oon ees joskus miettinyt haluavani töitä jonkun kaverin vanhemmat on kysyny haluunko tulla niille tai sitten sisko on soittanut kertoakseen että sen tuttu kaipaa lakumyyjiä viikonlopuks. Ja tää ei oo vitsi, mulle ei oo koskaan sanottu etten saa työtä johon oon hakenut.
Vaikka kaikki mediassa hehkuttaa kuinka työttömyys kasvaa, naisia syrjitään ja nuorison kunto laskee jotenkin nää kaikki on jäänyt huhupuheiks mun pikku kuplani ulkopuolelle, joten mä todellakin olen onnekas.
Sen takia jopa mää itse koen ihmeelliseks miten kerrassaan epätyytyväinen mää olen. Kaikesta mitä teen tai oon tehny jää ne huonot jutut mieleen. Mun kaverit joiden kanssa voi tehä mitä vaan ja jotka pysyy mukana vaikka oisin paskiainen on oikeestan aivan vitun ärsyttäviä. Vaatteita ei oo yhtään päälle pantaviks. Työ lampolassa joka on oikeesti tosi mielekästä saa mut haisemaan paskalta niin vahvasti etten mä voi kulkee minnekkään ilman että joku totetaa huoneen lemuavan. Ja meidän järvi rehevöityy.
Siis miten minä, ihminen joka ei arvosta saamiaan asioita yhtään voi saada niin paljon niin helpolla? Mä oon päätyny kahteen teoriaan: joko mä kuulun johonkin tosi pitkään sukuun jossa vuosisatojen ajan ihmiset on ollut nöyriä ja kilttejä, ajatellut muita ja hyväksyneet hiljaa itkien hitaan ja tuskaisan kuolemansa spitaaliin. Tai sitten kauan aikaa sitten olin mato joka oli nöyrä ja kiltti, ajatteli muita ja hyväksy hiljaa itkien kohtalonsa pikkupojan tulitikku leikeissä, sitten tää mato synty uudestaan oravana joka oli nöyrä ja kiltti ja te tajuatte pointin. Lopulta kuitenkin synnyin minä ja keräsin kaiken sen hyvän karman minkä muut sukulaiset tai minät oli mulle kerännyt ja aloin viskomaan sitä ympäriinsä kuin saippuakuplia konsanaan.
Tai ehkä asioissa on vaan hyvä ja huono puolensa. Mä oon kuulemma unelmavaras koska sain käyttööni mopon, helposti, yhellä tekstarilla kun kysyin lupaa käyttää sitä. Toiset on säästäny vuosia saadakseen omansa, tai ainakin yks mun tuntema ihminen, autot nimittäin alkaa olemaan se kuuma juttu nykyään. Mutta mopo vesisateella ajaessa on kieltämättä aika ikävä menopeli. Asioissa on kaks puolta ja mä satun katseleen niitä siltä puolityhjältä kantilta.
